FI KVA-m & FI MVA, PMJV-09, DVM-11 Voitokkain cirneconarttu 2010
Vespinja's Europa
 © Jonna Laakso
RAUHA
narttu, synt. 19.11.2008 | n. 44 cm | KoiraNet
| kasv. & om. Annikki Peltola |
Aina joskus pentueeseen syntyy pentu, joka tuntuu ensi hetkistä lähtien "omalta". Tälläinen oli Rauhakin, ja niinhän siinä sitten kävikin, että
vaikka tarkoitus ei ollut näistä Tihun ja Matin pikkuriiviöistä jättää ketään kotiin niin Rauha on ja pysyy. Osittain omasta päätöksestäni,
osittain onnekkaiden yhteensattumien ansiosta, mutta nyt en voi olla kuin tyytyväinen asioiden kulkuun.
Rauha äitinsä tapaan iloinen ja hyväntuulinen, kaikkiin ja kaikkeen loputtoman positiivisesti suhtautuva cirneconalku. Päätös Rauhan
kotiinjäämisestä syntyi puhtaasti luonteen eikä ulkomuodon perusteella, mutta täytyy myöntää että siitä on kehittynyt ihan mukavan näköinenkin.
Ja vaikka koiran värillä ei ole minulle
koskaan ollut merkitystä, pidän kovasti monien oudoksumista valkoisista merkeistä.
Ensimmäisellä kaudellaan maastoissa Rauha nappasi kaksi sertiä ja kennelpiirin mestaruuden, Suomenmestaruuskisoissa se sijoittui pronssille.
Maastovalion arvoon vaadittavat viisi sertiä Rauha juoksu viidessä peräkkäisessä kisassa.
Rauha vaikuttaisi olevan hyvin paljon
emänsä Tihun ja isosisänsä Immun tyyppinen tasainen juoksija jolta löytyy intoa ja suoritusvarmuutta.
Näyttelykehässä Rauha on pyörähtänyt muutamaan otteeseen mukavalla menestyksellä. Mitään suuria tavoitteita ei harrastuspuolelle kuitenkaan ole asetettu,
Rauhan tärkein tehtävä on emännän lenkittäjänä ja seuranpitäjänä.
ei vielä tutkittu
purenta ok, ei hammaspuutoksia
|
Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin mestari 2010
|
3 x CACIB
SVKL erikoisnäyttelyn ROP 2010
SIC Club show'n VSP 2010
Voitokkain cirneconarttu 2010
|
|
pentue suunnitteilla mahdollisesti v. 2012/2013
|
|
© Jonna Laakso |
RAUHA in a nutshell |
bitch | born 19th November 2008 | breeder & owner Annikki Peltola |
Rauha is my pick of the litter of my beautiful Tihu. She is very elegant bitch with large white markings in face and chest.
Show results: Finnish Champion, Nordic Junior Winner 2009, 3 x CACIB, Top winning bitch 2010, Specialty BOS under breed specialist Barbka Novak
Lure Coursing results: LC Ch, Derby Winner 2011
Litter planned 2012/2013
Health: not yet examinated
© Inka Luomanmäki/Jonna Laakso/Annikki Peltola
C.I.B. POHJ & FI & SE & NO & DK & EE MVA
ARBA CH & UCI CH NOV-05 NOV-06 NOV-07 KBHV-06 EUV-06 Daveru d'Lea
|
UCI National & International Champion CKC, UKC Champion ARBA Master Ch Speugippo
|
Ra
|
|
Nike
|
UCI International Champion Winemall Regalo de Providenza
|
Larry del Gelso Bianco
|
|
Lea
|
C.I.B. POHJ & FI & SE & NO MVA FI KVA-m DVM-07 VMM-10 Kimblewick Judith
|
C.I.B POHJ & FI & SE & NO & DK & EE MVA FI KVA-m Multi Winner Giltedged Implication
|
C.I.B. FI KVA-m Multi Ch & Winner Lansmarte |
C.I.B. Multi Ch & Winner Orellana Seta del Oro
|
|
C.I.B. POHJ & FI & SE & NO & DK MVA PMV-02 KBHV-03 Gaia
|
Ron
|
|
Athena
|
|